Moikka!

Promptihan se on aina mielessä -podcastin ensimmäinen kausi on nyt paketissa.

Ennen syksyn uusia jaksoja vedetään henkeä, ja tällä viikolla palattiin kahteen alkuvaiheen tärkeään teemaan. Heinäkuussa lähdetään myös pienelle kielimallien kaupunkilomalle. Lopussa on myös mahdollisuus osallistua kakkoskaudelle!

---

Tässä uutiskirjeessä:

• Ykköskauden kesäuusinnat
• Kun välilehti vaihtuu liian nopeasti
• Tekoälyn kanssa aloittaminen on usein tunnekynnys
• Miksi tästä tehtiin podcast?
• Heinäkuussa minikesäsarja: Kielimallit kaupunkilomalla
• Kerro oma prompsutteluhetkesi kakkoskaudelle!

---

Ykköskauden kesäuusinnat

Kesäuusintoina viime keväältä kuultiin viime viikolla kaksi jaksoa:

🎧 ti 30.6.2026: Sä et oo nolla – mitä on tekoälyhäpeä?

🎧 pe 3.7.2026: Ihan napakymppi – mistä aloitan tekoälymatkani?

Molemmat sopivat erityisen hyvin uudelle kuulijalle. Ne käsittelevät samaa kynnystä kahdesta suunnasta. Ensin tunnetta, joka saa tekoälyn käytön tuntumaan vähän salaiselta, sitten käytännön hetkeä, jossa ihminen avaa tekoälyn ja miettii, mitä ihmettä sille pitäisi sanoa.

Tässä kesänumerossa nuo kaksi jaksoa on avattu tavallista uutiskirjettä pidempänä artikkelina. Lopussa on myös kurkistus pian alkavaan minikesäsarjaan sekä pyyntö: keräämme syksyn kakkoskaudelle kuulijoiden omia prompsutteluhetkiä.

Sarja löytyy Spotifysta, Apple Podcasteista ja YouTubesta.

Kun välilehti vaihtuu liian nopeasti

Tekoälyhäpeä näkyy usein pienessä liikkeessä, kun kursori vilkkuu tyhjällä näytöllä. Kalenteri on täynnä ja deadline hengittää niskaan.

Avaat tekoälyn, pyydät apua, saat rungon, muokkaat sen omaksi tekstiksesi ja työ, johon olisi mennyt kaksi tuntia, valmistuu vartissa.

Sitten joku kävelee työpisteen ohi. Välilehti vaihtuu, ja keho ehtii reagoida ennen ajatusta.

Tuo hetki kertoo paljon siitä, missä tekoälyn kanssa työelämässä mennään. Generatiivinen tekoäly on jo mukana kirjoittamisessa, ideoinnissa, viesteissä, raporteissa, esityksissä, rakenteiden hahmottamisessa ja vaikeiden ajatusten avaamisessa.

Moni käyttää sitä arjessaan, mutta käytöstä puhuminen on monessa työyhteisössä vielä jäykkää.

Tekoälyhäpeä tarkoittaa kokemusta, jossa tekoälyn käyttö alkaa tuntua asialta, jota pitää peitellä. Taustalla on pelko siitä, mitä käyttö paljastaa muille: olenko vähemmän osaava, vähemmän aito, vähemmän ammattilainen, jos käytän apuna työkalua, joka kirjoittaa, jäsentää ja ehdottaa?

Monelle se on yllättävän henkilökohtainen tunne.

Raportin rungon pyytäminen tekoälyltä voi tuntua tehokkaalta. Sähköpostin sävyn hiominen voi tuntua järkevältä. Vaikean tekstin selittäminen yksinkertaisemmin voi tuntua helpottavalta. Silti samaan aikaan mielessä käy kysymys: mitä muut ajattelisivat, jos näkisivät tämän?

Ajattelisivatko he, että en osaa?

Siinä kohdassa syntyy osaamissakon pelko. Työn lopputulos voi olla hyvä, joskus jopa parempi kuin ilman tekoälyä.

Heti kun tekoälyn käyttö tulee näkyviin, tekijän osaamista saatetaan arvioida toisin. Ihminen suojaa omaa ammatti-identiteettiään, asemaansa ja uskottavuuttaan. Hän tekee työnsä, käyttää apua ja ylläpitää samalla vaikutelmaa siitä, että kaikki syntyi täysin käsin, täysin yksin ja täysin suorana omasta päästä.

Se on aika raskas tapa tehdä töitä?

Varjotekoäly syntyy hiljaisuudessa

Kun tekoälyä käytetään salaa, organisaatioon syntyy varjotekoälyä.

Tämä on hankala asetelma työpaikoille. Johto voi ajatella, että tilanne on hallinnassa kun on hankittu lisenssit, laadittu ohjeet, rajattu työkalut ja puhuttu tietoturvasta. Arjessa ihmiset voivat silti käyttää omia palvelujaan, omia tunnuksiaan ja omia kiertoteitään, koska virallisesta käytöstä puhuminen tuntuu kiusalliselta tai riskialttiilta.

Silloin ongelma kasvaa kahteen suuntaan.

Ensimmäinen on käytännöllinen. Arkaluonteista tietoa voi päätyä vääriin paikkoihin, yhteiset toimintatavat jäävät epäselviksi ja osaaminen jakautuu sattumanvaraisesti.

Toinen on kulttuurinen. Ihmiset oppivat, että todellisesta työtavasta kannattaa vaieta.

Hiljaisuus syö luottamusta. Se tekee oppimisesta yksinäistä. Se estää ihmisiä jakamasta hyviä käyttötapoja ja myös virheitä, joista muut voisivat oppia.

Tekoälyn käyttöä koskeva avoimuus tarvitsee luvan. Se lupa syntyy erityisesti silloin, kun kokeneet asiantuntijat, esihenkilöt ja johto näyttävät esimerkkiä. Kun joku arvovaltainen sanoo ääneen, että tämän luonnoksen ideointi tehtiin tekoälyn kanssa, ilmapiiri muuttuu. Kun joku näyttää myös vähän kömpelön promptin, kynnys madaltuu.

Kömpelöys on tässä tärkeä sana.

Promptihäpeä paljastaa keskeneräisen ajattelun

Tekoälyn kanssa keskusteleminen näyttää usein ulospäin siistimmältä kuin se on. Lopputulos voi olla valmis teksti, hyvä otsikko tai selkeä lista. Prompti sen taustalla on usein aivan toisenlainen.

Prompti voi olla pitkä, sekava, ristiriitainen, vähän epätoivoinen ja täynnä puolivalmiita ajatuksia. Se voi alkaa näin:

“En oikein tiedä, mitä haen, mutta tässä on tilanne.”

Tai näin:

“Tämä kuulostaa oudolta. Tee tästä inhimillisempi.”

Tai näin:

“Auttaisitko mua sanomaan tämän niin, ettei se kuulosta kylmältä, ylimieliseltä tai liian selittelevältä?”

Prompti näyttää ajattelun keskeneräisenä. Se paljastaa, missä kohtaa ihminen epäröi, mitä hän yrittää peittää, mitä hän ei vielä osaa sanoa ja missä kohtaa hän pyytää apua.

Siksi omien promptien jakaminen työpaikalla voi tuntua jopa intiimimmältä kuin valmiin tekstin jakaminen. Valmis teksti on jo pukeutunut, mutta prompti on vielä eteisessä etsimässä sukkia.

Tätä voisi kutsua promptihäpeäksi. Se on nolouden, paljastumisen ja keskeneräisyyden tunne. Tekoälylle voi kirjoittaa oudonkin pyynnön, koska se ei pyöritä silmiään. Kollegalle saman pyynnön näyttäminen voi tuntua siltä, että avaa oman ajattelun raakileena muiden katsottavaksi.

Samalla juuri promptit olisivat tekoälyoppimisen kannalta kullanarvoisia. Niistä näkee, miten ihminen oikeasti käyttää työkalua. Miten hän antaa kontekstin, miten hän korjaa vastausta, miten hän sanoittaa sävyä, miten hän pyytää vaihtoehtoja ja miten hän lopulta päättää, mikä tuntuu omalta.

Hyvä tekoälykulttuuri syntyy myös siitä, että keskeneräisiä prompsuja uskalletaan näyttää.

Tekoäly osuu asiantuntijuuden herkkään kohtaan

Uudet työkalut ovat herättäneet aina epäilyksiä. Taskulaskin, oikoluku, hakukoneet, käännöstyökalut, Excel ja erilaiset automaatiot ovat kaikki jossain vaiheessa näyttäneet siltä, että ne tekevät ihmisestä laiskemman tai vievät osan ”aidosta” osaamisesta.

Generatiivinen tekoäly osuu kuitenkin poikkeuksellisen herkkään kohtaan, koska se osallistuu kieleen, ajatteluun, ideointiin, argumentointiin ja rakenteeseen. Moni asiantuntija on rakentanut identiteettinsä juuri näiden taitojen varaan.

Kun kone auttaa tekstin jäsentämisessä, kysymys ei koske ainoastaan ajansäästöä. Mieleen nousee tekijyyteen liittyvä tunne, onko tämä enää minun ajatukseni, minun tekstini, minun ääneni?

Tätä voisi kutsua autenttisuushäpeäksi. Teksti voi olla hyödyllinen, selkeä ja tarpeellinen, ja silti se voi tuntua vähän vieraalta. Liian sliipattu versio voi kuulostaa siltä, että joku on lainannut suuhusi toisen ihmisen kielen. Silloin paras tekoälyn käyttötapa ei ole valmiin vastauksen hyväksyminen, vaan oman tunnun käyttäminen viimeisenä portinvartijana.

Liian hieno, liian jäykkä, liian kylmä, liian mainosmainen, liian vieras. Tai jopa, että tämä kohta kuulostaa liikaa minulta.

Tekoälyn kanssa aloittaminen on usein tunnekynnys

Tästä päästään toiseen kesäuusintajaksoon. Mistä tekoälyn kanssa kannattaa aloittaa?

Aloittamista käsitellään usein teknisenä kysymyksenä. Mitä työkalua käytän? Millainen prompti kannattaa kirjoittaa? Pitääkö osata oikeat komennot? Miten saan kerralla hyvän vastauksen?

Monelle todellinen kynnys on tunne. Saanko olla tässä vähän hidas? Saanko kysyä tyhmästi? Saanko aloittaa sekavasti? Saanko pyytää apua asiaan, jonka minun pitäisi ehkä omasta mielestäni osata?

Tekoälyn kanssa ensimmäiseksi promptiksi riittää usein jokin näistä:

“En ihan tiedä miten tätä käytetään, mutta tässä on mun tilanne. Voitko auttaa mua alkuun?”

“Auta mua sanomaan tää paremmin.”

“Mä en tiedä mistä aloitan. Mistä sä lähtisit liikkeelle?”

Nämä ovat hyviä aloituksia, koska niissä ei tarvitse esittää valmista. Tekoälyn käyttö helpottuu, kun ihminen antaa tilanteen sellaisena kuin se on. Konteksti on usein tärkeämpi kuin hieno promptitekniikka.

Hyvä ensimmäinen käyttötapa on pieni. Hankala sähköposti tai yksi otsikko. Tekstin selkeyttäminen. Palaverimuistiinpanojen jäsentäminen. Jonkin vaikean asian selittäminen yksinkertaisemmin.

Pieni onnistuminen auttaa ymmärtämään, millaisessa kohdassa tekoälystä on juuri sinulle hyötyä. Aloittelijan ei tarvitse aloittaa suurella tekoälyelämänmuutoksella. Ensimmäinen hyvä käyttökokemus voi olla näin arkinen:

• “Kirjoita tästä viestistä lämpimämpi versio.”
• “Anna tälle tekstille kolme otsikkovaihtoehtoa.”
• “Selitä tämä minulle niin, että ymmärrän pääidean.”
• “Tee tästä asiasta selkeä rakenne esitystä varten.”
• “Listaa, mitä minun pitäisi vielä tarkistaa ennen kuin lähetän tämän.”

Tekoälyn kanssa työskentely alkaa usein vasta ensimmäisen vastauksen jälkeen. Ensimmäinen vastaus on luonnos, johon voi reagoida.

• “Liian pitkä.”
• “Liian virallinen.”
• “Lisää konkreettisuutta.”
• “Pysy lähempänä omaa tyyliäni.”
• “Tee tästä vähemmän myyvä.”
• “Tämä kuulostaa oudolta, mutta keskimmäinen kappale on hyvä. Jatka siitä.”

Tässä on yksi aloittelijalle vapauttavimpia asioita: ensimmäisen vastauksen ei tarvitse osua. Huono vastaus antaa tarttumapinnan. Sen jälkeen on helpompi sanoa, mitä haluaa.

Oma ääni säilyy ohjaamalla

Yksi yleinen pelko liittyy omaan ääneen. Jos tekoäly auttaa minua kirjoittamaan, alanko kuulostaa samalta kuin kaikki muutkin?

Tähän auttaa oma materiaali. Tekoälyä kannattaa ohjata esimerkillä:

• “Tässä on aiempi tekstini. Pidä sävy samansuuntaisena.”
• “Tämä kuulostaa minulta. Tee uudesta tekstistä yhtä suora ja lämmin.”
• “Vältä liian mainosmaista tyyliä. Haluan arkisen, täsmällisen ja ihmismäisen version.”
• “Anna kolme vaihtoehtoa, joista yksi on tiivis, yksi lämpimämpi ja yksi rohkeampi.”

Omaa ääntä ei tarvitse luovuttaa. Sitä voi käyttää mittarina. Jos teksti tuntuu suussa väärältä, siinä on jo tärkeä palaute.

Tekoäly toimii aloittelijalle usein hyvänä harjoitushuoneena. Sen kanssa voi kokeilla ajatusta ennen kuin sen vie ihmisille. Voi harjoitella vaikean viestin sanomista. Voi testata, kuulostaako oma perustelu ymmärrettävältä. Voi pyytää tiivistystä, vastaväitteitä tai vaihtoehtoista rakennetta.

Tämä harjoitushuone tarvitsee rajat.

Tekoälylle ei kannata kaataa tunnistettavia salaisuuksia, arkaluonteisia henkilötietoja, organisaation sisäisiä luottamuksellisia tietoja tai mitään sellaista, minkä leviäminen väärään paikkaan tuntuisi pahalta. Usein yleinen, anonymisoitu versio toimii yhtä hyvin:

“Kirjoitan hankalasta asiakastilanteesta. Poistin nimet ja yksityiskohdat. Auta minua jäsentämään vastaus.”

“Minulla on työtilanne, jossa roolit ovat nämä. Älä tee päätöstä puolestani, vaan auta hahmottamaan vaihtoehdot.”

Hyvä aloitus tekoälyn kanssa on siis rehellinen, pieni ja rajattu. Voi olla keskeneräinen, ja samalla voi pitää kiinni omasta päätösvallasta.

Miksi tästä tehtiin podcast?

Promptihan se on aina mielessä syntyi ajatuksesta, että tekoälyn käyttö ei ole pelkkä tekninen aihe. Se liittyy häpeään, kontrolliin, osaamiseen, avun pyytämiseen, haluun näyttää hyvältä, haluun säästää aikaa ja pelkoon siitä, että oma ajattelu paljastuu keskeneräisenä.

Siksi aihe kaipasi muodon, jossa sitä voi käsitellä vähän vinosti.

Podcastin juontajat Miia ja Salla ovat tekoälyääniä. Sarjan käsikirjoitukset rakennetaan näkyvästi tekoälyn kanssa. Tätä rakennetta ei piiloteta kuulijalta, koska juuri näkyvyys on osa koko sarjan ideaa.

Kun tekoäly on mukana avoimesti, huomio voi siirtyä kiinnostavampaan kohtaan. Millainen on ihmisen idea, rytmitaju, huumori, rajaus, havainto ja valinta? Missä kohtaa kone ehdottaa, missä ihminen päättää? Missä kohtaa valmis vastaus alkaa kuulostaa liian vieraalta? Missä kohtaa prompsu paljastaa jotain tosi inhimillistä?

Sarjan sävy on tarkoituksella kevyt ja kiusallinen. Tekoälyn kanssa työskentelyssä on paljon latausta. Promptit muistuttavat joskus tunnustuksia. Tehokkuus, häpeä, halu ja kontrolli menevät arjessa oudon lähelle toisiaan. Sellaisesta on vaikea puhua pelkällä seminaarien äänellä.

Miia ja Salla puhuvat tekoälystä niin, että nolo kohta saa näkyä. Sieltä löytyvät usein ne tärkeimmät havainnot.

Heinäkuussa minikesäsarja: Kielimallit kaupunkilomalla

Tiistaina 7.7.2026 alkoi neliosainen kesän minisarja “Kielimallit kaupunkilomalla”.

Neljä peräkkäistä viikkoa, neljä kaupunkia, neljä kieltä. Neljä tilannetta, joissa käyttäjä yrittää saada tekoälyn kuulostamaan paikalliselta, ja Miia sekä Salla ilmestyvät paikalle vähän liian itsevarmoina aurinkohattu päässä.

Reitti kulkee Madridista Roomaan (14.7.), sieltä Pariisiin (21.7.) ja lopuksi Tukholmaan (28.7.).

Ensimmäisessä osassa ollaan Madridissa. Käyttäjät pyytävät tekoälyltä paikallista sävyä hotelliketjun asiakasviestintään ja ruokakierrossovellukseen. Promptiin ilmestyy sanoja kuten lämmin, aistikas, salainen, paikallinen ja charmikas. Pian hotellihuone alkaa odottaa asiakasta vähän liian aktiivisesti, tortilla kuulostaa siltä, että sillä on menneisyys, ja ruokakierros alkaa muistuttaa peitetehtävää.

Madrid-jakson ytimessä on yksi hyödyllinen oppi, kun sanotaan “paikallinen”, se tarvitsee roolin. Concierge, ystävä, opas, ravintolakriitikko ja agentti puhuvat kaikki eri tavalla. Jos roolia ei määritellä, tekoäly voi kyllä lisätä tunnelmaa.

Välillä se lisää tunnelmaa niin paljon, että vastaanottobotti alkaa elää kesäromaania.

Kesäsarjassa tutkitaan matkailun, kielen ja tekoälyn rajakohtia. Miten kielimalli yrittää olla paikallinen, milloin se kuulostaa käännöskoneelta, milloin se flirttailee vahingossa ja millaisilla prompteilla tunnelma pysyy käyttökelpoisena.

Tämä on kevyempi kesäreitti ennen syksyn uutta kautta. Syksyn jaksot alkavat 18.8.2026.

”Kielimallit kaupunkilomalla: Madrid” kuunneltavissa tästä:

Kerro oma prompsutteluhetkesi kakkoskaudelle!

Syksyn kakkoskautta varten keräämme myös kuulijoiden omia kokemuksia tekoälyn käytöstä.

Mitä sinä olet pyytänyt tekoälyltä kahden kesken?

Se voi olla työtilanne, jossa tekoäly auttoi aidosti. Se voi olla nolo prompti. Se voi olla hetki, jossa kone vastasi yllättävän hyvin, oudosti, liian innokkaasti tai tavalla, joka jäi mieleen. Se voi olla pieni arjen tilanne, salainen kokeilu, epäonnistunut yritys, hyödyllinen oivallus tai absurdi väärinkäsitys.

Kaikkea ei tarvitse kertoa omalla nimellä. Lomakkeeseen voi vastata ilman nimeä ja yhteystietoja. Pyydän jättämään pois nimet, organisaatiot ja muut tunnistettavat yksityiskohdat. Podcastiin mahdollisesti päätyviä kokemuksia käsikirjoitetaan uudelleen, yksityiskohtia muutetaan ja eri kokemuksia voidaan yhdistellä kertojien yksityisyyden suojaamiseksi.

Minua kiinnostaa erityisesti, millainen tekoälyn kanssa sattunut hetki jäi mieleen? Mitä suunnilleen pyysit tekoälyltä? Mikä siinä tuntui merkitykselliseltä? Auttoiko se, nolottiko se, yllättikö se, naurattiko se, muuttiko se jotain?

Voit myös kertoa, jos tarinassa on jotakin, jonka haluat erityisesti jätettävän pois tai muutettavan.

Jos haluat jättää oman prompsutteluhetkesi kakkoskauden taustamateriaaliksi, pääset lomakkeelle tästä:

https://forms.gle/9EEKzXNh7hrq3bvF6

Kiitos jo etukäteen jokaiselle, joka kertoo oman hetkensä!

Linkkiä saa ehdottomasti jakaa myös muille, jos tunnet jonkun, jolle aihe sopisi.

Tekoälyn käytöstä puhutaan usein isojen trendien, työkalujen ja strategioiden kautta. Tämän sarjan kannalta kaikkein kiinnostavimmat kohdat löytyvät usein pienistä tilanteista. Mitä ihminen oikeasti kirjoitti, mitä hän pelkäsi, mitä hän toivoi ja mihin kohtaan vastaus osui.

Moikka ja hyvää kesää!