Seitsemässä aiemmassa artikkelissa olen käsitellyt opinnäytetyöni kokeiluja yksi tai kaksi menetelmää kerrallaan. Tässä artikkelissa asetan kaikki kahdeksan menetelmää samaan vertailuun.

Kokonaiskuvasta muodostui tutkimuksessa melko selkeä. Sprintin suunnittelu, päivittäispalaveri ja käyttäjätarina saivat työntekijäkokemuksen näkökulmasta vahvimmat arviot. Monimutkaisemmat suunnittelumallit sekä menetelmät, joiden yhteydessä kommunikaatio tai vaikutusmahdollisuudet jäivät epäselviksi, tuottivat enemmän kokemusten vaihtelua.

Samalla vertailu näyttää, kuinka paljon menetelmien järjestys riippuu analyysissa tehdyistä valinnoista. Keskiarvo, kokemusten hajonta ja vastaamisen epävarmuus kuvaavat eri asioita. Kun ne yhdistetään yhdeksi pisteeksi, tulos on helppo asettaa järjestykseen. Osa kokemuksia koskevasta tiedosta tiivistyy silloin pois.

Kun luen tutkimusta muutaman vuoden etäisyydeltä, pidän menetelmien järjestystä kiinnostavana lähtökohtana. Vielä kiinnostavampia ovat kysymykset siitä, miksi tiimin jäsenten kokemukset erosivat ja mitä vertailussa käytetty pisteytys painotti.

Kahdeksan menetelmää jakautui kolmeen ryhmään

Tutkimuksessa arvioitiin kahdeksaa ketterää menetelmää:

• sprintin suunnittelua
• päivittäispalaveria
• käyttäjätarinaa
• sprinttiä
• tuotteen kehitysjonoa
• tarinapisteitä
• sprintin retrospektiiviä
• usean sprintin suunnitteluväliä.

Jokaisen menetelmän yhteydessä työntekijät arvioivat viittä sitoutumiseen liittyvää työntekijäkokemuksen osa-aluetta: merkityksellisyyttä, autonomiaa, kasvua, vaikutusta ja yhteyttä.

Tutkimuksessa menetelmät jaettiin pisteytyksen perusteella kolmeen soveltuvuusryhmään. Sprintin suunnittelu sai erittäin hyvän arvion. Päivittäispalaveri ja käyttäjätarina saivat hyvän arvion. Muut viisi menetelmää sijoittuivat tutkimuksessa käytetyllä laskentatavalla heikkoon luokkaan.

Tulosta tarkasteltaessa on tärkeää huomata, kuinka sanallinen luokitus muodostettiin.

Kaikkien menetelmien alkuperäiset keskiarvot olivat vähintään 3,4 asteikolla 1–5. Arviot sijoittuivat siis keskimäärin asteikon keskikohdan yläpuolelle. Heikko sanallinen arvio syntyi silloin, kun kokemusten vaihtelu vähennettiin keskiarvosta.

Tulostaulukko näytti seuraavalta:

Lopullinen piste vastasi suoraan keskiarvoa, kun kokemukset olivat lähes yhtenäisiä. Suuremman hajonnan kohdalla keskihajonta vähennettiin keskiarvosta.

Pisteytys painotti siten kahta asiaa: myönteistä keskimääräistä kokemusta ja kokemuksen yhtenäisyyttä tiimin jäsenten kesken.

Kärkikolmikko yhdistyi vuorovaikutukseen

Tutkimuksen kolmen vahvimman menetelmän välillä on selvä yhteys.

Sprintin suunnittelussa tiimi keskustelee tulevista tehtävistä, niiden tärkeydestä, koosta ja toteutettavuudesta. Työntekijät osallistuvat oman työnsä suunnitteluun ja muodostavat yhdessä käsityksen siitä, mitä seuraavalla jaksolla tavoitellaan.

Päivittäispalaverissa työn eteneminen, esteet ja riippuvuudet tulevat yhteiseen keskusteluun. Tiimin jäsen näkee oman työnsä suhteessa muiden tekemiseen ja saa tarvittaessa nopeasti apua.

Käyttäjätarina yhdistää tehtävän asiakkaan tai käyttäjän tilanteeseen. Tekninen työ saa ymmärrettävän tarkoituksen, kun kehitystarve kuvataan tavoiteltuna muutoksena käyttäjän arjessa.

Nämä menetelmät ratkaisivat erilaisia käytännön ongelmia. Yhteinen piirre oli ihmisten välisen keskustelun ja yhteisen ymmärryksen vahvistuminen.

Sprintin suunnittelun vahvimmat arviot liittyivät autonomiaan, kasvuun ja yhteyteen. Päivittäispalaverissa korostuivat merkityksellisyys ja yhteys. Käyttäjätarinassa vahvimmat osa-alueet olivat merkityksellisyys, vaikutus ja yhteys.

Yhteyden kokemus nousi vahvasti esiin koko tutkimuksessa. Tämä sopii ketterien menetelmien tiimi- ja kommunikaatiopainotteiseen luonteeseen. Menetelmät saivat parhaat arviot tilanteissa, joissa ne kokosivat työn kannalta oleelliset ihmiset samaan keskusteluun ja auttoivat yhdistämään oman tehtävän yhteiseen tavoitteeseen.

Kärkikolmikon perusteella työntekijäkokemusta vahvistava ketteryys näyttäytyy hyvin käytännöllisenä. Ihmiset ymmärtävät työn tarkoituksen, osallistuvat työn suunnitteluun ja pystyvät keskustelemaan työn etenemisestä niiden henkilöiden kanssa, joiden panosta kokonaisuus tarvitsee.

Heikompi sijoitus kertoi usein kokemusten eroista

Viisi muuta menetelmää saivat tutkimuksen pisteytyksessä heikon arvion. Niiden raakakeskiarvot kertovat samalla useista myönteisistä kokemuksista.

Sprintin keskiarvo oli 3,9, sama kuin päivittäispalaverilla. Sprintin kohdalla kokemusten keskihajonta oli 0,9, kun päivittäispalaverissa se oli 0,4. Lopullinen luokitus muuttui tämän eron seurauksena.

Sprintti selkeytti osalle tiimistä työtä ja vahvisti erityisesti yhteyttä. Ennakoimattomat ylläpitotehtävät vaikuttivat eri rooleihin eri tavoin. Kahden viikon työjakso tarjosi yhdelle työntekijälle hyödyllisen rakenteen, kun toisen työpäivää ohjasivat jatkuvasti jakson ulkopuolelta tulevat tarpeet.

Tuotteen kehitysjono sai keskiarvon 3,7. Se auttoi tekemään kehitystarpeita näkyviksi ja yhdistämään niitä häiriönhallinnasta syntyvään tietoon. Kokeilun vaikutus näkyi työntekijöille eri aikaan ja eri laajuudessa.

Tarinapisteiden keskiarvo oli 3,4. Menetelmä tuki tehtävien koon ja riippuvuuksien yhteistä tarkastelua. Sen yhteys työn merkityksellisyyteen ja oppimiseen jäi osalle vastaajista etäiseksi.

Retrospektiivi sai keskiarvon 3,4. Menetelmä teki kehitystarpeita näkyviksi. Useat tunnistetut ongelmat sijaitsivat tiimin oman päätösvallan ulkopuolella, mikä heikensi kokemusta keskustelun vaikutuksesta.

Suunnitteluvälin keskiarvo oli 3,5 ja hajonta koko vertailun suurin. Neljän kuukauden tavoiterakenne auttoi osaa vastaajista hahmottamaan pitkäkestoisia kokonaisuuksia. Useiden mallien, järjestelmien ja käsitetasojen yhdistelmä jäi osalle vaikeasti hahmotettavaksi.

Näissä tuloksissa heikko sijoitus kuvasi usein epätasaista soveltuvuutta. Menetelmä tuki joidenkin tiimin jäsenten työtä ja jäi toisten arjessa epäselväksi tai vähämerkityksiseksi.

Juuri tämä kokemusten vaihtelu on muutostilanteessa tärkeä havainto. Yhteinen toimintamalli voi kohdistua eri rooleihin hyvin eri tavoin. Keskiarvo kertoo yleisestä suunnasta. Hajonta kertoo, kuinka yhteinen tuo suunta tiimissä on.

Pisteytys oli samalla tutkimuksen tulos ja tulkintavalinta

Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa menetelmiä, jotka voidaan sovittaa tiimin arkeen luontevasti ja jotka vahvistavat työntekijäkokemusta mahdollisimman yhtenäisesti.

Tästä näkökulmasta kokemusten hajonnan käyttäminen arviointikriteerinä oli perusteltua. Tiimille yhteisen menetelmän tulisi tukea työtä laajasti eri jäsenten näkökulmista.

Keskihajonnan vähentäminen keskiarvosta teki erot näkyviksi. Samalla laskentatapa vaikutti vahvasti lopulliseen järjestykseen.

Esimerkiksi sprintin raakakeskiarvo oli 3,9. Hajonnan huomioimisen jälkeen soveltuvuuspiste oli 2,9. Käyttäjätarinan raakakeskiarvo oli 4,1 ja lopullinen piste 3,4. Päivittäispalaverin raakakeskiarvo säilyi lopullisena arviona 3,9, koska vastaukset olivat lähes yhtenäisiä.

Pisteytys arvioi siten työntekijäkokemuksen vahvistumisen rinnalla menetelmän kykyä tuottaa samanlainen kokemus koko tiimille.

Kun tarkastelen laskentatapaa nyt, esittäisin keskiarvon, hajonnan ja epävarmuuden ensisijaisesti rinnakkaisina tuloksina. Yhdistetty piste voisi toimia niiden jälkeen täydentävänä yhteenvetona.

Tällä tavoin sprintin tulos kuvattaisiin esimerkiksi näin:

• keskimääräinen kokemus oli selvästi myönteinen
• tiimin jäsenten kokemukset erosivat huomattavasti
• vastaajat pystyivät arvioimaan kokemustaan melko varmasti.

Tämä kuvaus kertoo menetelmästä enemmän kuin yksi sanallinen luokka.

”En osaa sanoa” muuttui epävarmuuden mittariksi

Kyselyssä vastaaja pystyi valitsemaan vaihtoehdon ”En osaa sanoa”. Laskennassa se sai asteikon keskimmäisen arvon kolme.

Ratkaisu aiheutti tulkinnallisen ongelman. Epävarma vastaus vaikutti keskiarvoon samalla tavalla kuin neutraali arvio. Tutkimuksessa tehtiin tästä syystä myös vaihtoehtoinen laskelma, jossa epävarmat vastaukset poistettiin.

Tämä vaihtoehtoinen laskenta muutti menetelmien keskinäistä järjestystä. Sprintti nousi korkealle, koska sen epävarmojen vastausten osuus oli melko pieni ja annetut numeeriset arviot olivat myönteisiä. Retrospektiivi säilyi vertailun viimeisenä.

Havainto osoittaa, kuinka herkkä menetelmien järjestys oli analyysitavalle.

”En osaa sanoa” -vastauksista löytyi samalla tutkimuksen alkuperäisten kysymysten ulkopuolelle ulottuva havainto. Pidempään käytössä olleita menetelmiä arvioitiin yleensä varmemmin. Lyhyiden kokeilujen yhteydessä epävarmoja vastauksia esiintyi enemmän.

Sprintin suunnittelun varmuusindeksi oli 92 prosenttia. Sprintillä se oli 84 prosenttia. Päivittäispalaverilla ja suunnitteluvälillä arvo oli 80 prosenttia. Retrospektiivin varmuus jäi 44 prosenttiin.

Päivittäispalaveri muodosti tässä suhteessa poikkeuksen. Varsinainen monialaisen päivittäispalaverin kokeilu kesti kaksi kuukautta. Tiimillä oli samalla usean vuoden kokemus vapaamuotoisesta päivittäisestä kokoontumisesta, joten kokemukset näistä kahdesta käytännöstä saattoivat sekoittua vastauksissa.

Pienen aineiston perusteella havaintoa kannattaa käsitellä hypoteesina: menetelmän pidempi käyttö auttaa työntekijää muodostamaan selkeämmän käsityksen sen vaikutuksesta. Kokemuksen myönteisyys määräytyy edelleen toteutustavan, työympäristön ja vaikutusmahdollisuuksien kautta.

Mitä aineisto pystyy kertomaan?

Tutkimusjoukkoon kuului viisi saman asiantuntijatiimin jäsentä. Kaikki vastasivat kyselyyn.

Yhtenäinen tutkimusjoukko oli vertailun kannalta vahvuus. Samat ihmiset työskentelivät samanlaisissa tehtävissä koko kokeilujen ajan. Menetelmäkohtaisia kokemuksia voitiin vertailla saman työympäristön sisällä.

Pieni tutkimusjoukko rajaa tulosten yleistettävyyttä. Tulokset kuvaavat yhden tiimin kokemuksia tietyssä organisaatiossa, tietynlaisten teknisten palvelujen ja riippuvuuksien keskellä.

Organisaatioympäristön merkitys näkyi jokaisessa kokeilussa. Menetelmän tulokseen vaikuttivat käytössä olevat järjestelmät, tiimirakenne, työn ennakoimattomuus, päätösvallan rajat ja yhteistyö muiden tiimien kanssa.

Menetelmiä käytettiin myös osittain päällekkäin. Sprintin suunnittelu kuului useaan kokeiluun. Käyttäjätarinat, kehitysjono ja suunnitteluväli liittyivät samaan tavoitekokonaisuuteen. Päivittäispalaveri ja retrospektiivi toteutettiin samassa virtuaalitiimin kokeilussa.

Tämän vuoksi yksittäisen menetelmän vaikutusta on vaikea erottaa sitä ympäröivästä toimintamallista.

Kysely tehtiin kokeilujen jälkeen. Lähtötilannetta koskevaa vertailumittausta ei ollut. Vastaajien arviot kuvasivat heidän jälkikäteistä kokemustaan siitä, kuinka menetelmä oli vahvistanut työntekijäkokemusta. Vastauksiin saattoi sisältyä myös kokemuksia myöhemmästä käytöstä ja muista samankaltaisista tilanteista.

Tutkimuksen tulokset toimivat siksi parhaiten kontekstisidonnaisina havaintoina ja uusien kokeilujen hypoteeseina.

Mitä tekisin tutkimuksessa nyt toisin?

Säilyttäisin tutkimuksen viisi kokemuksen osa-aluetta. Merkityksellisyys, autonomia, kasvu, vaikutus ja yhteys muodostivat käytännöllisen ja riittävän yksityiskohtaisen kehyksen.

Muotoilisin tutkimusasetelman seuraavissa kohdissa uudelleen.

1. Mittaisin lähtötilanteen

Ennen kokeilua osallistujat arvioisivat viisi kokemuksen osa-aluetta nykyisessä työssään. Sama mittaus toistettaisiin kokeilun aikana, sen päättyessä ja muutaman viikon kuluttua.

Näin tulos kuvaisi kokemuksessa tapahtunutta muutosta. Samalla nähtäisiin, säilyykö vaikutus menetelmän siirtyessä osaksi arkityötä.

2. Kysyisin osallistumisen määrästä

Jokaisen menetelmän yhteydessä kartoitettaisiin, kuinka usein vastaaja osallistui siihen ja kuinka keskeisesti se kosketti hänen työtään.

Tämä auttaisi erottamaan vähäisen kokemuksen kielteisestä kokemuksesta. Menetelmä voi jäädä vastaajalle epäselväksi, koska se näkyi hänen työssään harvoin.

3. Pitäisin epävarman ja neutraalin vastauksen erillään

Neutraali arvio kertoo siitä, että menetelmä ei vahvistanut eikä heikentänyt kokemusta. Epävarma vastaus kertoo arvioinnin vaikeudesta.

Nämä ovat kaksi eri havaintoa, ja ne kannattaa käsitellä myös laskennassa erillisinä.

4. Raportoisin kolme tulosta rinnakkain

Keskiarvo kuvaisi kokemuksen suuntaa. Hajonta kuvaisi tiimin sisäisiä eroja. Epävarmuus kuvaisi sitä, kuinka selkeästi vastaajat pystyivät yhdistämään menetelmän omaan kokemukseensa.

Menetelmien järjestys olisi tämän jälkeen yksi mahdollinen yhteenveto. Tulosten tulkinta alkaisi kolmesta erillisestä näkymästä.

5. Lisäisin haastattelut tai yhteisen tulkintakeskustelun

Viiden osa-alueen kysely kertoo, missä kokemukset erosivat. Haastattelu kertoo, millaiset tilanteet eron synnyttivät.

Erityisen kiinnostavia olisivat menetelmät, joiden keskiarvo oli myönteinen ja hajonta suuri. Niiden kohdalla voisi selvittää, millaiset roolit, tehtävät tai osallistumisen tavat johtivat erilaisiin kokemuksiin.

6. Vertaisin useita tiimejä

Laajempi tutkimus voisi sisältää erilaisia tiimejä, työympäristöjä ja organisaatiorakenteita. Tällöin voitaisiin arvioida, toistuvatko yhteisen suunnittelun, päivittäisen kommunikaation ja asiakasnäkökulman vahvat kokemukset myös muualla.

Samalla nähtäisiin, missä määrin tulokset liittyvät menetelmän yleisiin ominaisuuksiin ja missä määrin paikalliseen toteutukseen.

Mikä tutkimuksen tuloksissa on edelleen käyttökelpoista?

Tutkimuksen vahvin havainto liittyy mielestäni työntekijäkokemuksen ja toimintamallin väliseen yhteyteen.

Menetelmän käyttöönottoa voidaan arvioida työn tulosten, nopeuden ja prosessin noudattamisen kautta. Työntekijäkokemus näyttää, kuinka uusi käytäntö vaikuttaa työn merkitykseen, päätösvaltaan, oppimiseen, vaikutuksen kokemukseen ja yhteistyöhön.

Kärkikolmikko antaa käyttökelpoisen lähtökohdan muutoksen suunnittelulle:

• ihmiset osallistuvat työnsä suunnitteluun
• työn etenemisestä keskustellaan säännöllisesti
• tehtävillä on ymmärrettävä yhteys asiakkaan tarpeeseen.

Heikommin sijoittuneiden menetelmien tulokset tuovat rinnalle toisen havainnon. Monimutkainen tavoiterakenne, epäselvä päätösvalta ja tiimien väliset riippuvuudet voivat jakaa kokemuksia voimakkaasti. Tällöin menetelmän jatkokehittäminen edellyttää organisaation rakenteiden ja käyttötavan tarkastelua.

Tutkimus myös osoitti kokemusten hajonnan arvon. Muutoksen keskiarvo voi näyttää myönteiseltä samalla, kun eri rooleissa työskentelevien ihmisten arki kehittyy eri suuntiin.

Sarjan viimeisessä artikkelissa sovellan tätä mittausmallia tekoälymuutokseen. Tekoäly voi vaikuttaa saman tiimin jäsenten työhön hyvin eri tavoin. Yhdelle se tarjoaa uuden mahdollisuuden oppia ja vaikuttaa. Toiselle se tuo lisää tarkistamista, epäselviä vastuita tai kokemuksen oman osaamisen kaventumisesta.

Silloin keskiarvon rinnalle tarvitaan kysymys kokemusten jakautumisesta.

Kun oma muutoshankkeesi näyttää keskimäärin onnistuneelta, mitä kokemusten hajonta kertoo niistä ihmisistä, joiden työ muuttuu eri tavalla?

---

Työntekijäkokemus muutoksessa – ketteristä menetelmistä tekoälyyn

Tämä artikkeli on osa yhdeksänosaista kesäsarjaa, joka perustuu Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa vuonna 2023 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni Ketterien menetelmien soveltaminen työntekijäkokemuksen näkökulmasta.

Sarjassa palaan tutkimuksen käytännön kokeiluihin ja tuloksiin muutaman vuoden etäisyydeltä. Tarkastelen tutkimusasetelman rajoja, myöhemmin heränneitä kysymyksiä sekä sitä, kuinka työntekijäkokemuksen mittaamista voisi soveltaa tekoälyn muuttamaan työelämään.

Julkaisen uuden osan lauantaiaamuisin 13.6.–8.8.2026.

1. 13.6. Kun toimintamalli muuttuu, mitä työntekijän kokemukselle tapahtuu?
2. 20.6. Viisi kokemusta, joilla muutosta voi seurata
3. 27.6. Ketterä kokeilu keskellä olemassa olevaa organisaatiota
4. 4.7. Yhteinen suunnittelu vahvisti autonomiaa ja yhteyttä
5. 11.7. Asiakasnäkökulma kantoi, pitkä suunnitteluhorisontti hajotti kokemuksia
6. 18.7. Näkyvä työ, yhteinen arvio ja tiimin todelliset rajat
7. 25.7. Päivittäinen yhteys ja retrospektiivin vaikutusvalta
8. 1.8. Mitä menetelmien vertailu kertoo – ja mitä kysyisin tutkimukselta nyt?
9. 8.8. Voiko sama kokemusmittari auttaa tekoälymuutoksessa?

Sarjan kirjoittaja on Mikko Lohenoja. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Yleisradio Oy:n kanssa osana vuosien 2022–2023 toimintamalliuudistusta.