Miten voisimme varmistaa ajan kehittämiselle tiimien arkisessa työssä ja yhteistyössä? 

Design sprint -tyyppisen aloitusviikon lopputuloksena muodostui tuo yksi ydinkysymys. Kysymyksen kiinnostavuus oli sen käytännöllisyydessä.

Se lähti arjen havainnosta.

Tiimeissä tapahtuu koko ajan pientä kehittämistä, oppimista ja uudistumista, mutta niiden tunnistaminen ja mahdollistaminen on usein sattumanvaraista.

Kysymys ohjasi kokeilun hyvin konkreettiseen muotoon.

Voisiko työajasta löytyä säännöllisesti esimerkiksi noin tunti oman työn, oman osaamisen tai tiimin toiminnan kehittämiseen? Mitä tällaisen tunnin aikana ehtisi tehdä? Pitäisikö aika varata kalenteriin etukäteen? Voisiko se olla viikoittainen, jaksoittainen tai muuten toistuva käytäntö? 

Tämän ajatuksen pohjalta muodostui Kehittämisen tunti -konsepti.

Osallistujia pyydettiin käyttämään noin tunti itselle tai tiimille tärkeän asian kehittämiseen.

Kehittämisen kohde sai olla hyvin käytännönläheinen. Se saattoi liittyä omiin taitoihin, koulutukseen, työvälineisiin, tiimin toimintaan, perehdyttämiseen, parityöhön, uuteen kokeiluun, tehtäväkiertoon tai toiseen tiimiin tutustumiseen. 

Jo konseptin määrittelyvaiheessa kävi näkyväksi, että kehittäminen on sanana laaja. Se voi tarkoittaa teknisen työnkulun parantamista, oman osaamisen päivittämistä, kollegan auttamista, tiimin keskustelukäytännön muuttamista tai jonkin kokonaan uuden asian kokeilemista.

Tämän vuoksi kokeilussa ei rajattu kehittämistä liian tiukasti yhteen muotoon. Osallistujille annettiin valmiita esimerkkikategorioita, ja lisäksi mahdollisuus määritellä kehittämisen muoto itse.

Kokeilun toinen havainto liittyi mittaamiseen.

Jos kehittämiselle varataan aikaa, sen vaikutusta voi tarkastella tuotosten lisäksi myös työntekijäkokemuksen kautta. Kyselyssä osallistuja arvioi, kuinka paljon kehittämiseen käytetty hetki lisäsi kokemusta merkityksellisyydestä, autonomiasta, kasvusta ja oppimisesta, vaikuttavuudesta sekä yhteydestä muihin.

Tämä rajaus teki kokeilusta kaksitasoisen. Ensimmäisellä tasolla kysyttiin, mitä ihmiset tekivät kehittämisen tunnilla. Toisella tasolla kysyttiin, mitä tämä tekeminen vaikutti työn kokemukseen.

Kysymys kehittämisen ajasta alkoi näin laajentua. Kyse oli ajankäytöstä, ja samalla työn merkityksestä, oppimisesta, omistajuudesta, yhteistyöstä ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Ensimmäisen kokeiluvaiheen varsinainen tulos oli siksi konseptin kirkastuminen.

Jos ihmiselle annetaan kehys ja lupa käyttää pieni hetki oman työnsä kehittämiseen, hän pystyy itse tunnistamaan työnsä sisältä asioita, joita kannattaa parantaa, kokeilla tai sanoittaa tarkemmin.

Kehittämisen tunti teki näkyväksi tämän yksinkertaisen oletuksen, ja sitä oli mahdollista testata arjessa.