Julkaisuilla
Audiotallenteet
Ensiesitys keikalla
Viimeksi esitetty keikalla
Blogissa
Levyn ensimmäinen äänityspäivä. Saavumme treenikämpälle Lassin kanssa joskus puolenpäivän aikoihin. Aamukahvittelun jälkeen aloitamme tsekkaamalla ja fiilistelemällä mitäs muutakaan kuin rumpusoundeja. Basarimikki saa osakseen omat hehkutukset ja suht pikaisesti olemmekin jo valmiit. Näissä sessioissa on siis tarkoitus saada suurimman osan biiseistä pohjat eli rummut ja bassot sekä osa kitararaidoista soitettua. Ensimmäinen biisi jonka kimppuun käydään on […]
Jatketaan päällesoitoilla, Something that you could do -biisin kitaroita. Tähän biisiin on tarjolla useitakin riffejä joten karsiminen jätetään suosiolla myöhemmälle. Äänitetään myös Going Nowhere -biisiin joitain demolauluja.
Vielä ennen juhannusta raahaudutaan kämpälle kahtena päivänä treenaamaan ja demottamaan kahta biisiä, jotka odottavat vielä virallista äänitysajankohtaansa. Ensimmäinen niistä on uusin tulokas, joka kulkee nimellä “royksopp” tai “rasmus” tai ehkä hieman virallisemmin “Sun Is Always On”. Biisi on vielä hieman vaiheessa, ja jamitellaan nauhalle raaka versio jota voidaan sitten ihmetellä myöhemmin. Seuraavaksi väännetään “blues” – […]
Illalla kämpille tsekkailemaan Before It Eats You -biisiin muutamia taustalaulujuttuja, ja Something You Could Do biisin lauluja tulee myös katseltua vihdoin ja viimein. Se onkin sellainen biisi joka on kokenut eniten kirurgisia toimenpiteitä kun se on sellaista ihme konerokkia.. mutta eiköhän sellaisellekin aina tilaa löydy, pitää vaan saada niihin hyvä lähtö kun toi tulee ilmeisesti […]
Leikekirjassa
Julkaistu sivulla http://desibeli.net/arvostelu/2013 Arvostelija: Mika Roth Superchrist päättää puolentoista vuoden mittaiseksi venyneen julkaisutaukonsa debyyttialbumillaan Colorgun, jota on ehdittykin odottelemaan jo jonkin aikaa. Viime kuussa maistiaiseksi tarjottu single Tear Me Down Tonight vihjaisi jo sen verran, että yhtye jatkaa yhä omintakeisella tiellään taiteillen rockin ja electrorockin määrittelemättömillä rajamailla. Niinpä odotukset pitkäsoittoa kohtaan vain voimistuivat ja nyt tuo tilinteon […]
Julkaistu sivulla http://www.desibeli.net/juttu/831 Helsinkiläinen Superchrist julkaisi marraskuun alussa debyyttipitkäsoittonsa Colorgun, jolla yhtye on saavuttanut nopeasti näkyvyyttä ja kuuluvuutta kotimaisilla rock-kentillä. Bändi tuntuu olevan tällä hetkellä niin ajankohtainen nimi, että pieni haastattelutuokio trion laulaja/kitaristi Mikko Lohenojan kanssa oli paikallaan. Käydäänpä siis näin kärkeen läpi bändin historia… – Superchrist perustettiin keväällä 2000 nimellä Jesuschrist. Bändin kaikki jäsenet tulivat Cesar Legba Bandista, eli […]