Julkaisuilla
Audiotallenteet
Ensiesitys keikalla
Viimeksi esitetty keikalla
Blogissa
Lähdetään treenikselle Lassin kanssa kahdestaan vain demottamaan kaksi biisiä, Before It Eats You eli alunperin yhteen riffiin ja rumpusooloon perustuva kokeellinen pläjäys ja hieman weezer-henkinen Little Bird. Ensimmäisenä siis käsittelyssä “rumpusoolobiisi”, ja spontaanin luonteensa ansiosta sehän onkin jo ekalla otolla nauhalla! Kyseinen biisi tosiaan ei hirveästi treenaamista vaadikaan koska se on aika pitkälle jamittelupohjainen… Äänitetään […]
Palataan taas viikon tauon jälkeen niin sanotusti sorvin ääreen. Ihmetellään pikaisesti mitä on tullut tehtyä viimeksi ja siirrytään seuraaviin kokelaisiin. Vuorossa onkin kaksi suhteellisen leppoisaa biisiä, yksinkertainen groovehenkinen Tear Me Down Tonight ja jo aikaisemmin esitelty rokkirämellys Little Bird. Ensiksimainittu lähtee hyvin jamipohjalta, äänitetään biisistä kaksi miltei identtistä ottoa, joista päädytään jälkimmäiseen. Todennäköisesti pohjat ovatkin […]
Ja taas on sunnuntai…, ja leppoisat laulusessiot Little Bird (“weezer”) – biisin kanssa. Ja seuraavaksi heti kehiin studioteknistä faktaa (jota ei ole ikinä maailmassa liikaa..?) Tämä biisi on levyn ainoa dynaamisella mikillä laulettu biisi.. ja ko. mikki on vielä aika sukka joten autenttinen kellarifiilis tähän varmaan tulee sitten..(?) Lisäksi viritettynä on kaksi gaten läpi vedettyä […]
Selkeä miksauspäivä ja yleiskatsaus. Lassi oli myös kehissä dumaroimassa. Kyseessä olivat mm. seuraavat syylliset: My Everything, Little Bird, Isolation Information, Tear Me DT, Going Nowhere, Yellow Ground. Kaikissa oli lähinnä jotain tosi tylsää viilausta kuten että “lisää virvelin kirkkautta” tai “kaiun häntää lyhyemmäks” yms. pilkun duunaamista.. ainakin Yellow Groundiin tosin tuli se puolivälin kummallinen fade […]
Leikekirjassa
Julkaistu sivulla http://desibeli.net/arvostelu/2013 Arvostelija: Mika Roth Superchrist päättää puolentoista vuoden mittaiseksi venyneen julkaisutaukonsa debyyttialbumillaan Colorgun, jota on ehdittykin odottelemaan jo jonkin aikaa. Viime kuussa maistiaiseksi tarjottu single Tear Me Down Tonight vihjaisi jo sen verran, että yhtye jatkaa yhä omintakeisella tiellään taiteillen rockin ja electrorockin määrittelemättömillä rajamailla. Niinpä odotukset pitkäsoittoa kohtaan vain voimistuivat ja nyt tuo tilinteon […]
Julkaistu sivulla http://www.desibeli.net/juttu/831 Helsinkiläinen Superchrist julkaisi marraskuun alussa debyyttipitkäsoittonsa Colorgun, jolla yhtye on saavuttanut nopeasti näkyvyyttä ja kuuluvuutta kotimaisilla rock-kentillä. Bändi tuntuu olevan tällä hetkellä niin ajankohtainen nimi, että pieni haastattelutuokio trion laulaja/kitaristi Mikko Lohenojan kanssa oli paikallaan. Käydäänpä siis näin kärkeen läpi bändin historia… – Superchrist perustettiin keväällä 2000 nimellä Jesuschrist. Bändin kaikki jäsenet tulivat Cesar Legba Bandista, eli […]