Keskiviikko 11.5.2005

Puolenpäivän aikoihin tullaan kämpälle ja jatketaan vielä siitä mihin eilen jäätiin, eli “sydäribiisin” kanssa kamppailuun ja saadaankin biisi suht äkkiä kasaan, kiitos eilisten hikoilujen ko. biisin seurassa.

Helpotuksen huokaus, ja seuraavaksi siirrytään taas toiseen ääripäähän eli levyn poppisbiisiin joka kulkee vielä työnimellä “foofighters-biisi”. Raskaampaan musiikkiin tykästynyt rumpalimme ei ihan täysin allekirjoittanut tätä biisiä kevyen luonteensa johdosta mutta löysimme kuitenkin sopivan meiningin tällekin biisille ja näin saatiin kaksi levyn ääripäätä nauhalle samana päivänä!

Loppupäivästä aloitetaan vielä kitaroiden päällesoitto Isolation Information -biisiin.