
- Auf Wiedersehen, rakas
- Paperivankkuri
- Tangier
- Kruunuvuorella
- Kutomaan seittini
- Kurjet
- Suurten kansojen pariin
- Pyöri orava pyöri
- Kotkan siiven alle
- Heinäkuun tyttö
“Viehättävän lämmin kudelma yhdistää folkrockin ja kaikuisasti polveilevan popin, ja maustaa sen ripauksella suomalaista kaipuuta.”
Me Naiset
“Yleistunnelma on kauttaaltaan viehättävä, ja sanoitusten matkaromantiikka ja sovitusten etnovaikutteet pohjolasta Afrikkaan ja Irlantiin tukevat toisiaan. Aerossa on paljon potentiaalia ja kunnianhimoa.”
Ari Väntänen, Sue
“Helsinkiläisyhtye Aeron debyyttialbumi on täynnä persoonallista folkrockia. Hetkittäin levyltä aistii hengenheimolaisuutta Scandinavian Music Groupin kanssa, vaikka kokoonpanojen musiikilliset yhtäläisyydet jäävätkin vähäisiksi. Mutta ei siis mikään ihme, että esimerkiksi Kotkan siiven alle -kappale on soinut Radio Suomen taajuudella. Levyn kohokohdiksi nousevat kertosäkeellään Karkkiautomaatin mieleentuova Tangier ja rytmikkäästi keinuva Paperivankkuri.”
Tuomas Kokko, NRGM